Julius Lehtinen

Sananvapaus - mutta vain jos se minulle sopii

Viime päivinä on somekommenteissa ja puoluetoimijoiden puheenvuoroissa kritisoitu sitä, miten Helsingin Sanomien Nyt-liite vertasi Yhdysvaltain presidenttiä sikaan satiirikuvassaan. Eikä siinä itsessään mitään. Kuten aiemmin kävimme lävitse, sananvapauteen kuuluu olennaisesti vapaus kritisoida sananvapauden harjoittajaa, niin Aki Ruotsalaa kuin Nyt-liitettä.

Tänään kirjoituksen aiheena on puolestaan konsistenssi, johdonmukaisuus kunkin henkilön mielipiteissä. Olisi kovin traagista mikäli paljastuisi, että yhteiskunnalliset kommentoijat sortuisivat itsensä kanssa ristiriitaisiin mielipiteisiin samasta aiheesta kahtena eri aikana, riippuen pilan kohteen uskonnosta, ihonväristä ja ideologiasta.

Vuonna 2006 ympäri telluksen kohistiin tanskalaisen Jyllands-Postenin syksyllä 2005 julkaisemasta pilakuvasta, jossa kuvattiin Islamin profeetta Muhammed pommi turbaanissaan. Aiheeseen otti kantaa myös Perussuomalaisten nykyinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho blogissaan, jossa hän muun muassa puolusti tanskalaislehden vapautta julkaista kyseinen kuva.

Kesällä 2018 Helsingin Sanomien liite tekee jotain etäisesti samanlaista; se kehtaa tehdä ilkeämielistä satiiria Yhdysvaltain presidentistä. Kiinteistömogulista, jota äänekäs vähemmistö Suomessakin kunnioittaa ja tulkitsee kuin virheetöntä profeetta. Samainen perussuomalaisten nykyinen puheenjohtaja Halla-aho otti kyseiseen aiheeseen kantaa kesäkuun viimeisenä päivänä Twitter-päivityksessään, jossa moititaan Helsingin Sanomien pilakuvaa ja mainitaan, ettei edes Pohjois-Korea ole tehnyt vastaavaa.

Mielipiteissään johdonmukainen ajattelija ei voi yhtaikaisesti olla sitä mieltä, että Muhammedin kuvaaminen terroristina on kannatettavaa sananvapauden harjoittamista, mutta Donald Trumpin vertaaminen sikaan on pahasta ja väärin, vastuutonta ja tuomittavaa. Ellei kyse sitten ole omasta ideologiasta.

On kätevää ja helppoa verhoutua sananvapauden taakse, kun se itselle sopii. Aiemman argumentin vedenpitävyys testataan silloin, kun pitäisi sananvapauden nimissä puolustaa itselle epämieluisaa asiaa. Valitettavan usein aiempi sananvapauteen verhoutuminen paljastuu pohjasta lahonneeksi soutuveneeksi, pakkasessa housuun laskemiseksi ja keisariksi ilman vaatteita.

Englanninkielisessä maailmassa sanotaan "you can't have your cake and eat it too." Kai näihin on kansanviisauksis kerätty, sillä pätee tälläkin kertaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (123 kommenttia)

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen

Palataan aikaan jolloin voidaan vitsailla vähän ronskimminkin asiasta kuin asiasta?

Vai päättääkö Helsingin Sanomat mikä on sallittua ja mikä ei. Tarkoitus pyhittää keinot?

Eikö tällaisia halventavia piiloasenteita (eikä edes niin piilo) ole ollut tarkoitus purkaa?

Vastuullinen media on vitsi.

Käyttäjän MKujala kuva
Markus Kujala

Onko Julius sitä mieltä, että tästä lähtien Hesarin määrittelemän rajavedon puitteissa ketä tahansa ihmistä voidaan nimitellä tai rinnastaa kuvalla mihin tahansa elämeen?
Vai onko tässä jotain muitakin sääntöjä ja kukas ne sitten määrittelee?

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Trump ei ole "ketä tahansa ihminen" ja yleensä lainsäädännössä on katsottu että julkisuuden henkilöiden, kuten poliitikkojen, pitää sietää rajumpaa arvostelua kuin mattimeikäläisten.

Oliko Nytin rinnastus onnistunut tai hyvä vitsi? Mielestäni ei.
Saako Nyt tehdä tuollaisen rinnastuksen? No tietenkin saa.

Siinä mielessä tää oli onnistunut, että jotkut persut ja kristilliset näyttävät todelliset kasvonsa joka ei paljoa poikkea "vastapariltaan", sen toisen uskonnon fundamentalisteista.

Käyttäjän MKujala kuva
Markus Kujala

No ehkä sitä kieltää millään lailla tarvikkaan.
Mutta kyllä Hesari laskeutui aika lähelle samaa tasoa rasistien apina huuteluiden kanssa.

Käyttäjän JuhaniKleemola kuva
Juhani Kleemola

Nykyisin on kovin vaikeaa erottaa huumori ja ilkeämielinen anettelu toisistaan. Kun vielä joku selittäisi, missä kohtaa pitää nauraa, kun verrataan Trumpia sikaan.

Ja mitä sananvapauteen tulee, 1930-luvun saksalaisessa valtalehdistössä esitettiin juutalaiset koukkunokkaisina epäihmisinä. Historia kertoi mitä tästä sananvapauden 'oikeudesta' seurasi.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Vallankäyttäjien, ja Trump jos kuka todellakin on sitä, pitää sietää satiiria, ja heidän kustannuksellaan pitää saada pilailla.

Ellei, olemme nimenomaan diktatuurissa.

Tavantallaajan julkinen pilkkaaminen sen sijaan on kiusaamista, koska se suuntautuu alaspäin. Mutta Trumpin kohdalla kaikki satiiri suuntautuu vain ylöspäin, vahvempaa kohti, joten sen pitää olla hyväksyttyä.

Ellei, olemme nimenomaan diktatuurissa.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Mark Andersson, juuri näin! Hyvä, että Markinkin kanssa voin joskus olla samaa mieltä. Venäjästä taas kohta kuitenkin väännetään:)

Käyttäjän MKujala kuva
Markus Kujala

Itse en koe tarvetta pilkata politikkoja joista en pidä.
Esim. Tarja Halonen ei ole ollut koskaan suosikki presidenttini.
En silti koe asialliseksi pilkata hänen ulkonäköään tai verrata halveksivasti häntä johonkin eläimeen.
Itse en moista käytöstä hyväksyisi edes koulun ensimmäisiä luokkia käyviltä lapsiltani.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Edes edesmennyt Kari Suomalainen, joka persoonana lienee Julius Lehtisen ikäiselle henkilölle tuntematon, ei olisi langennut pilapiirroksissaan julkaisemaan suoranaista törkymateriaalia.

Materiaalia Karin aikakauden yhteiskunnasta riitti tuhansiin pilapiirroksiin. Piirroksilta ei välttynyt edes silloinen tasavallan presidentti Kekkonen, jolla hallintoaikanaan olisi vartti-diktaattorin valtuuksillaan ollut mahdollisuudet jopa estää Karin piirtelyt.

En jaksa muistaa Karin piirrelleen poliitikoista sikoja ainakaan yhtenään, vaikka ainakin eräs entinen ulkoministerimme olisi käyttäytymisensä perusteella ehkä ansainnut em. kuvauksen. Sen sijaan hänestä tuli "tankero."

Luulisi valtio-opin punavihreänkin opiskelijan ymmärtävän kontekstin merkityksen. Profeetta Mohammed ja pommi ovat yhdistelmänä lähempänä totuutta kuin Trump ja sika.

NYT-liite uskalsi julkaista jälkimmäisen kuvan, mutta ei koskaan uskaltaisi julkaista ensimmäistä.

Siinä sinulle gradun aihetta; Miksi NYT toimi näin?

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Vaikka islamistit antavat ymmärtää olevansa perinteiden kannattajia, ovat he kuitenkin täysin sen globalisoituneen maailman luomuksia, jota vastaan he taistelevat. He ovat edeltäjiään huimasti kehittyneempiä, eivät ainoastaan teknisesti vaan myös mediaymmärrykseltään. Toki 1800-luvullakin terrorismin opetuslapset luottivat "teon propagandaan", mutta heille ei ollut suotu samanlaista maailmanlaajuista huomiota, minkä hämäräperäiset ryhmittymät, kuten al-Qaida, nykyään saavuttavat. Television, tietotekniikan, internetin ja mainosten koulima islamistinen terorismi päihittää katsojaluvuissa aina mennen tullen jalkapallon maailmanmestaruuskisat. Hollywoodin mallioppilaana se järjestää tärkeät verilöylynsä katastrofielokuvia, splattereita ja scifi-tirlllereitä apinoiden. Myös tässä näkyy sen riippuvuus vihatusta lännestä. La Société du spectacle, "Spektaakkelin yhteiskunta", kuten situationistit asian aikanaan ilmaisivat, herää sen medioissa henkiin.

Hans Magnus Enzensbergerin esseestä "Kauhunkylväjät" (2006, suom. 2013)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Poliittisten puolueiden stereotypiahahmoissa kuitenkin Kari Suomalaisella oli SKDL:stä (eli kommunisteista) hyvin rähjäinen puliukko heitä edustamassa. (Demari oli pitkä lippalakkinen duunari, kepu oli tanakka isäntämies, kokoomus oli kypäräpäinen pappi, SMP oli silmäpussinen Vennamo, ruåtsalaiset oli pieni viiksekäs pukuherra j.n.e.)

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Ensin kommunisteja edusti Karilla Hertta Kuusinen, mutta kun Hertasta aika jätti tuli tilalle tuo punahuovinen puliukko :)

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Niin Suomessahan ei uskallettu julkaista Muhammed-pilakuvaa ja pääministerimmme pyysi jopa anteeksi tanskalaisten virhettä. Ne kahdet standardit toimii Suomessa jossa sananvapaus on lähinnä vitsi.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Kyllä kyseessä oli suomalaistenkin "virhe". Ja asialla oli Suomen Sisu. Vuosi oli 2006.

Myös tasavallan presidentti Tarja Halonen pahoitteli tapahtunuta heti seuraavana päivänä pääministeri Matti Vanhasen pyydettyä ensin anteeksi koko maailman muslimeilta omasta ja Suomen hallituksen puolesta suomalaisella nettisivustolla ( Suomen Sisu ) näkyneen Muhammed-pilapiirroksen kuvakopion vuoksi.

P.S. Blogisti taitaa olla niin nuori, ettei tapahtunutta siksi muista. Makkonen puolestaan niin vanha, että yksityiskohdat ovat siksi unohtuneet.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Suomen Sisu on yhtä laajalevikkinen media kuin minä olisin piirtänyt Mohammedin vessan seinään. Pelleilyksikö halusit tällä naurettavalla esimerkilläsi vakavan aiheen sananvapaudesta pistää?

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #73

Uskon nykyisenkin presidentin ja pääministerin jo ehtineen reagoida julkisuudessa HS:n pilakuvaan, jos USA:n presidentti Trump olisi muslimi.

P.S. Makkosenkin kannattaa nauraa pilakuville. Naurun väitetään pidentävän ikää.

tom brunila Vastaus kommenttiin #83

Niinhän sen väitetään tekevän kunhan muistaa, että ei naura väärille vitseille koska silloin voipi elämä lyhetä hyvinkin paljon. Vrt. Theo van Gogh.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #116
Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Eihän suomessa ole täysi sananvapaus vaan laissa kerrotaan poikkeukset. Niitä oli kunnianlouksen ohella myös esimerkiksi uskonrauha.

Itse en toisten uskonrauhaan puutu. Eli en pilkkaa jumalaa vaan jumalan kuvaa. Pidän lisäksi tosiasiat erillään uskonasioista. Minun nähdäkseni jos jonkun uskonlahkon käsityksissä on jotain mitkä eivät nykyisen tiedon perusteella totta, ne eivät ole enää uskonasioita.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Eihän suomessa ole täysi sananvapaus vaan laissa kerrotaan poikkeukset."

Selvä laki, Trumpia saa loukata, Muhammedia taas ei? Muhammedin loukkauksesta joutuu tuomiolle, trumpin loukkauksesta saa palkinnon?

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #81

Uskonrauhan rikkominen on kiellettyä, tämä lukee selvästi laissa.

Kunnianloukkaus on myös kiellettyä mutta lainsäädännössä on poikkeus. Kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

--

Eli siis ei ole "kaksoisstandardia" vaan lakipykälissä lukee kyllä mikä on sallittua ja mikä ei. Suomen lakia voidaan tulkita niin, että poliitikon pitää sietää kritiikkiä ja arvostelua.

Kolmas poikkeus sananvapauteen oli kiihotukset kansanryhmää vastaan. Tämäkin lukee selvästi Finlexissä. Siksi ei esimerkiksi ole sallittua ihan mitä tahansa huudella kohdistaen johonkin kansanryhmään, esim. syntyperän, uskonnon tai muun vastaavan seikan takia.

Nämä poikkeukset määrittää sen mihin se raja vedetään. Eli suomessa on kyllä sananvapaus mutta ihan kaikki huutelut eivät ole sallittuja ja ne lukee Finlexissä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Trumpin pilakuvien paljous tekee niistä vähän yhdentekeviä. Aika erikoista Halla-aholta on edes reagoida niihin.
Ehkä Halla-aholle EUn hajoitus ja Itä-Euroopan maiden liittäminen Putinlandiaan on se lopullinen ja tärkein tavoite. Siksi ei halua että Trumpilta ei viedä auktoriteettia ennen kun tulee Suomeen sinetöimään näitä.
Samaan aikaan tapahtuu jänniä. Viron USAlähettiläs, vanha konkaridiplomaatti, jättää pestinsä protestina.
Halla-aho taisi nyt maalata itsensä outoon nurkkaan.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Halla-aho nyt närkästyy jopa siitä että hänestä itsestään julkaistaan kuva punaposkisena Halla-ahona.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Tämän semiälyllisenä tunnetun, kaunaretoriikkaa viljelevän nettikirjoittelijan kapeille harteille ovat hänen kannattajansa jo vuosia sovitelleet sananvapauden marttyyrin viittaa ilman mainittavampaa menestystä. Ironista kyllä, Mustamaalauksen Vimma onnistui hujauksessa heittämään sen peräti kahden vihaamaansa "valtamediaa" edustavan oikean journalistin harteille

Käyttäjän MiksuVes kuva
Mikael Vestama

Eräs MV-lehti (tarkemmin sanoen sen entinen päätoimittaja) on tällä hetkellä syytteissä "kiihottamisesta kansanryhmää vastaan" sekä "törkeästä kunnianloukkauksesta" julkaistuaan vastaavanlaisia pilakuvia milloin puurolakkolaisista milloin eräistä koko maan tuntemista NATO-trolleista, yms. Mm. HS itse ajaa näitä syytteitä - tehden itse samaan aikaan ihan vastaavanlaisia kuvia. Jostain syystä hesarille tämä on sallittua mutta muille ei. Ihan hyvät tuplastandardit meillä. Turha odottaa että Kaius Niemi joutuu tästä lukkojen taa melkein vuodeksi.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Käväisepä lukemassa rikoslain 24 luku: "mauttomuus" ei kuulu tunnusmerkistöön. Lisäksi huomaat, että poliitikoista ja yleensäkin ns. julkisuuden henkilöistä lausutaan erikseen.

Ei kannata tässä yhteydessä kirjoittaa yhtään mitään kaksoisstandardeista.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Tottakai kyse on kaksista standardeista, sama media joka tuomitsee vihapuheet ja loukkaamisen syyllistyy siihen itse kun kyseessä on heille epäkelpo ihminen.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #25

"Syyttäjä vaatii MV:n perustaja Ilja Janitskinille rangaistusta yli kahdestakymmenestä rikoksesta. Lisäksi syytteessä ovat Venäjä-yhteyksistään tunnettu dosentti Johan Bäckman ja kaksi muuta sivuston toimintaan osallistunutta yksityishenkilöä."

Minä jo vähän odottelinkin että kuinka ja koska tuo desantti pysäytetään. Nyt se sitten tapahtui.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Jostain syystä valesivusto MV:n Janitskinin kaltaisen monitaparikollisen puolustelu saa monet liikkeelle, samoin ihmeen monien mielestä on ihan okei, että Bäckman tekee Suomelle enemmän vahinkoa kuin Päivi Räsänen kirkolle.

Minusta on vääryys, jos kunnianloukkauksesta ja yrityksestä rajoittaa sananvapautta selviää päiväsakoilla. Tällaisista rikoksista jaellaan Suomessa liian pieniä tuomioita, kuten raiskauksistakin.

Yritys rajoittaa sananvapautta ei ole Bäckmanin toimintaa seuranneille mitään uutta. Kun Sofi Oksanen ja Imbi Paju julkaisivat kirjansa Kaiken takana oli pelko, Julkistamistilaisuudessa Sanomatalossa Helsingin ydinkeskustassa oli yleisöä noin 300 henkeä. Kirjan julkistamistilaisuuden aikana järjestettiin myös pienimuotoiset mielenilmaukset ja vastamielenilmaukset. Johan Bäckmanin Suomen Antifasistisen Komitean mielenilmaus sai taakseen viisitoista henkeä. Apua kohudosentti ja pienen suomalaisen äärijärjestön Suomen antifasistisen komitean Safkan johtaja Bäckman sai Venäjältä. Pahamaineiset Nashi-nuoret kertoivat tulevansa Suomeen osoittamaan mieltään kirjan julkistamisen takia. Nashit on eräänlainen Putin-nuorten järjestö, joka saa rahoitusta ja tukea Kremlistä. Vastapalveluksena Nashit puolustavat kritiikittömästi Kremlin politiikkaa, oli se minkälaista tahansa. Heidän mielestään kirjassa oli unohdettu venäläinen näkökulma kokonaan, koska kirjaan ei oltu huolittu mukaan yhtäkään venäläistä historioitsijaa. Sanomatalon edessä pidettiin vastamielenosoitus, jossa oli kourallinen väkeä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Nämä jotka eilen tuomitsivat vihapuheen ovat nyt kilvan puolustamassa vihapuheita kun kohde on heidän mielestään oikea.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Nämä jotka tuomitsevat sen että joku porukka hikeentyy yhdetä pilakuvasta hikeentyvät nyt kilvan toisesta pilakuvasta.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Koko ajan on ollut kyse kaksista standardeista ja nämä myös Halla-aho pystyi todistamaan kirjoituksillaan. Vihervasemmiston mielestä vihapuhe on sallittua jos kohde on heille vastenmielinen, mutta muuten kiellettyä.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #14

Minun tietääkseni "vihapuhetta" ei ole määritelty, että se on se ja sama.

Laissa lukee kyllä ne poikkeukset, eli kunnianloukkaus esimerkiksi on kielletty. Poliitikot ovat poikkeus tässä ja se lukee laissakin. Poliitikon pitää kestää kritiikkiä.

En ihan täysin niele tuota "kaksoisstandardi" väitettä. Esimerkit olisi hyvä saada ja tarkistetaan Finlexistä että menikö jo rikolliseksi.

Käyttäjän PasiRipari kuva
Pasi Ripari

"joku porukka hikeentyy"

Tällä porukalla taisi olla automaattiaseet mukana, ellen väärin muista.

Ymmärränkö nyt aivan väärin, kun sanon, että blogisti puhuu mielestäni kahdesta täysin eri asiasta? Persujen "vikinässä sananvapaudesta" on kyse siitä, että sananvapauden seurauksena on tuomio oikeudessa tai kuolema fanaatikkojen kynsissä. Ovatko persut vaatineet tuomiota tästä hesarin possukuvasta tai putsanneet pyssyjään? Eivät? Minusta näyttää siltä, että Halla-aho kritisoi puhtaasti sitä, miten surkea veto valtakunnan ykköslehdeltä tämä on. En nähnyt siinä mitään muuta.

Mikä blogistin ongelma siis on, voiko joku selittää?

Käyttäjän ajjmikkola kuva
Jouko Mikkola

Minkälainen huuto olisikaan "suvaitsevaisella" puolella, jos hesari olisi verrannut vaikka Hillary Clintonia lehmään? Mutta sellaista vertausta ei hesari koskaan tekisi, toimittajakaartikin kun taitaa pääosin tunnustaa punavihreääväriä.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Barack Obamalle tehtiinkin samankaltanen vertaus. Eräs kuulu jenkilläinen koomikko.

Tämän tehtyään hänet julkisesti lynkattiin, tv-sarjansa peruttiin ja lienee turha myydä keikkoja enää. Kyseessähän oli yksityishenkilön kommentti, eikä maan tunnetuin päivälehti, mutta kohde oli vain väärä.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #17

Suomessa noudatetaan Suomen lainsäädäntöä, eikä Yhdysvaltoja kannata ottaa esimerkiksi. Ei tuo Roseanna Barr syytteesen joutunut. Kerrohan, mitä seurauksia oli kuvasta, jossa Obama esitettiin apinana?

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen Vastaus kommenttiin #23

Se onkin huvittavinta, kun eri asioissa Yhdysvallat suositellaan esimerkiksi ja toisinaan sitten ei.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #17

Ei se samanlainen ollut. Se oli rasistinen vertaus. Trumpin pilkassa ei ollut rasismista kysymys.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Trumpin aikaa tullaan muistamaan lähinnä rasismista, korruptiosta ja loputtomista uhkailuista.Sikailumuistot ovat usein eri maata.

www.svtplay.se/video/2580340/jag-minns-grisen?star...

Käyttäjän JukkaKeskinen kuva
Tapio Keskinen

Julius Lehtinen, myönnä pois että bloggasit tämän sen takia, kun et pidä Halla-ahon mielipiteistä.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Kyllä yksi jos toinen ihmettelee Halla-ahon toimintaa. Sananvapauden ritari sortui nyt tekopyhyyteen.

Käyttäjän PasiRipari kuva
Pasi Ripari

Ei sortunut. Blogisti sortui hätäiseen mutta väärään johtopäätökseen koska se kuulosti maukkaalta. Sen ovat huomanneet muutkin joille tämä uutinen olisi muuten mannaa - näin päättelen pohjamutiin jääneistä tykkäyksistä.

Joku toinen päivä. Kaivelee varmasti, koska suvaitsevaiston tekopyhyyksistä saamme "nauttia" lähes joka päivä. No, kyllä persutkin joskus sitten.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #31

Mestarin opetuslapsia pyörii tällä palstalla suhteellisen paljon, mutta todellinen maailma on sitten aivan eri juttu. Eikö sinuakin naurata se, että väkivaltafantasioita ja solvauksia netissä levittelevä sananvapauden ritari on nyt hyssyttelemässä Helsingin Sanomia?

Käyttäjän PasiRipari kuva
Pasi Ripari Vastaus kommenttiin #60

Olkiukko.

Tässä aloituksessa oli kyse siitä, onko persujen taistelu sananvapaudesta tekopyhää. Ei ole.

Se että miten tekopyhää on kun solvaaja moittii toista solvaajaa, on ihan toinen aihe.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #110

Käytännössä sanot että blogin aihe on kokonaan toinen aihe. Mestarin kritiikkiin tulee aina hupaisia puolustuksia.

Käyttäjän PasiRipari kuva
Pasi Ripari Vastaus kommenttiin #113

Siinä se otsikossa lukee, ei mahda mitään jos ei mene perille.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Hehheh, älykästä bloggailua ituhippikommarilinjalta.

Ottamatta kantaa Trumpin ulkoiseen olemukseen suhteessa elukkaan, osa täällä meuhkaavista pellervoista voinee kysyä itseltään, miksi ylipäätään ajaa sananvapautta jos sitä ei kuitenkaan saisi olla?

On whataboutismia se, että Suomesta todella löytyy uskonlahkoja jotka ovat valtiovallan erityisessä suojeluksessa ja nalli napsahtaa käräjillä näiden tiettyjen lahkojen kritisoimisesta ja toisten ei. On jopa naurettavaa että Suomessa voi saada mielikuvitusolennon loukkaamisesta jopa vankeutta.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Uskonrauhan rikkominen on kiellettyä, mutta minun nähdäkseni siinä täytyy täyttyä muutaman seikan:

1. Uskonto määritellään suomessa uskonnoksi. Sille on omat byrokratiansa, oliko se nyt 20 henkilöä vähintään rekisteröitynyt

2. Pitää myös rikkoa sitä uskon rauhaa ja uskon asioita. Tosiasioista puhuminen ei voi rikkoa uskonrauhaa.

"Mielikuvitusolennot" ovat jännä juttu kun jos joku lahko on rekisteröitynyt ja tähän liittyy uskon asiana joku hahmo, ei sitä saa loukata. Vaikka kyse olisi jostain mikä vaikuttaa mielikuvitushahmolta niin sehän menee uskon asiaksi jos sitä ei voida todistaa vääräksi tai oikeaksi.

Toisin sanoen, kannattaa loukata jumalan sijasta jumalan kuvaa. Kertoa tosiasioita joita voidaan todistaa (eli ei enää uskon asioita) tai kaivella asiat uskonnon omasta oppirakennelmista.

Minun käsitykseni mukaan saa olla uskontokriittinen mutta uskonrauha, eli uskoa asioihin joita ei voi todistaa oikeaksi tai vääräksi, sallittakoon kun se kerran laissa lukee eikä siitä ole muille mitään haittaa.

Itsehän olen hyvin avoimesti fundamentalismia vastaan ja siltä osin uskontokriittinen kun kannatan omilla perustein sekulaarisuutta valtiossa, mutta minulla ei ole yhtään mitään sitä vastaan mitä jumalaa kukin haluaa palvoa ja missä kunhan tekee sen oman yhteisönsä varoilla.

--

Tähän taitaa kuulua kohta 3.

Varmaan jonkun lahkolaisen pitää myös loukkaantua että asia ketään kiinnostaa.

tom brunila

Suomessa kristinuskoa pilkataan säännöllisesti ja jopa taidemuseoissa esitetään kristyttyjä loukkavia taideteoksia. Kuten virtsaan upotettu kusifiksi ja Ecce homo jossa Jeesus kuvattiin homona. Kristityt ilmoittivat pitävänsä näitä syvästi loukkaavina. Ei tullut syytteitä eikä kieltoja eikä kukaan viranomainen puhunut halaistua sanaa uskonrauhan rikkomisesta. Nämä teokset olivat täysin verrattavissa tanskalaislehden pilakuviin!
Itse olen ateisti!

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Persujen ja Halla-ahon käsitys sananvapudesta liittyy ''uuteen normaaliin'' eli silloin kun persulle sopii, erimieliset voikin bannata.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

kaikki tämmöinen on tyhmää olkoot kohde mikä tahansa!

Pahinta vaan tässä on se että kohde on maailman vaikutusvaltaisin ihminen, joka on tulossa puhumaan tänne Putinin kanssa!

Nopeasti voi Suomen tilanne huonontua jos Trump päättää sanoa Putinille "Tee Suomella mitä haluat, en tule väliin. Eivät arvosta minua ja Usaa joten.. Ja tosiaan Niinistö, turha hakea enää Natoon"

Käyttäjän tuukkakorpinen kuva
Tuukka Korpinen

Kukaan ei vaadi ennakko-sensuuria helsinginsamille. Kysymys on vaan siitä että Trumpin vertaaminen sikaan on älyvapaata. Erityisesti huippu vierailun alla.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Kysymys on vaan siitä että Trumpin vertaaminen sikaan on älyvapaata."

On älyvapaata arvostella ihmistä älyvapaaksi, ainakin yhtä älyvapaata kuin siaksi nimittelyä, ainakin jos samassa lauseessa moititaan siaksi nimittelijää älyvapaaksi.

No nyt minäkin siis olisin tämän saman perusteella älyvapaa, vaikkakaan en sika.

Itseasiadsa kaikki nimittely on idiotismia, mutta se on maan tapa siksi että se tuo nimittelijälle mielihyvää.

----------

Älä siis ole katkera jos sinua nimitellään, tuotat nimittän mielihyvää sille joka sinua nimittelee ja mielihyvän tuottaminen on hyvästä.

Jos voi tuottaa mielihyvää toiselle, siitä mielihyvästä saa aina itsekin oman osansa, aivan varmasti.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Mistä sinä tuon ennakko-sensuurin tähän kehitit? Kukaan ei tosiaankaan ole sellaista vaatimassa, eikä olisi edes tullut ajatelleeksi, ellet olisi maininnut asiaa.

Räsänen kuitenkin oli esittämässä, että pääministerin pitäisi puuttua asiaan jotenkin jälkikäteen.

Tuija Ruotsalainen

"Profeetta" muhammedin ja Trumpin rinnastaminen on älyvapaata. Suomen mediassa käännetään kaikki asiat negatiivisiksi kun asia koskee Trumpia vaikka tosiasiassa Trump on saanut paljon hyvää aikaan. Esim. lasten erottamistapaukset Meksikon rajalla eivät ole uusi asia. Monen edellisen pressan aikana käytäntö on ollut sama. Pressa ei sitäpaitsi ole lakien kirjoittaja. Trump on kohentanut lasten kurjaa tilannetta. Vastuuntunnottomat vanhemmat lähettävät lapsensa YKSIN rajan yli vaikka heitä uhkaa elinkauppa, lapsiprostituutio ja raiskaukset yms. Suurin osa lapsista tulee siis YKSIN. Tässä maassa ei valtamediasta saa enää todellista tietoa, ainoastaan väärennettyä.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Se, että kannattaa sananvapautta ei lähtökohtaisesti tarkoita sitä, ettei koskaan kritisoi mitään, mitä sen sananvapauden avulla tuotetaan. On se nyt ihme että joku luulee niin. Sikavertaus oli mielestäni sekä mauton että epäviisas, mutta vastustaisin viimeiseen asti sitä että kuvaparin julkaisseelle taholle langetettaisiin jokin rangaistus. Ihme juttu että blogisti ei tätä tajua.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Ei Trumpin mielestä ihmisten sikaan vertaamisessa ulkonäon perusteella ole mitään vikaa.

"One day after the first presidential debate, Donald Trump defended previously calling a former Miss Universe pageant winner “Miss Piggy” and “Miss Housekeeping.

She was impossible ... She was the winner and you know she gained a massive amount of weight and it was a real problem,” Trump said on Fox & Friends Tuesday."
https://eu.usatoday.com/story/news/politics/onpoli...

Kielitoimiston sanakirjan mukaan suomen kielessä kutsutaan törkeästi käyttäytyvää ihmistä siaksi. Trump kehuskeli sillä kuinka hän voi kouria naisia suoraan sukuelimistä ja pääsee aina pälkähästä, koska on julkkis. Minusta sellaista ihmistä voi kutsua siaksi.

Käyttäjän PasiRipari kuva
Pasi Ripari

Se että oliko sika kuva asiallinen on ihan toisen blogin juttuja. Mutta kun tuli puheeksi, niin eihän se iso juttu ole - naurattaa vaan hesarin lausunnot omasta puolueettomuudestaan. MV-lehtikin on sitten varmaan objektiivista journalismia parhaimmillaan.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma Vastaus kommenttiin #29

"Mutta kun tuli puheeksi, niin eihän se iso juttu ole - naurattaa vaan hesarin lausunnot omasta puolueettomuudestaan."

Mitä puolueellista on siinä on jos satiirissa vertaa härskisti seksuaalisesta häirinnästään kerskuvaa julkkista sikaan? Puolueellista se olisi silloin, jos olisi merkittävä puoli kansasta, jonka mielestä tuollaisessa käytöksessä ei olekaan mitään törkeää.

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen Vastaus kommenttiin #32

#32: Donald Trumpin kuuluisaa sananpartta mukaillen Kangasluomalle voi hyvin todeta: Grab one, don't be one.

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen

Tapausta ei kannata arvioida sananvapausnäkökulmasta. Keskeinen kysymys tässä on vain ja ainoastaan se, menettelikö hesari järkevästi rinnastaessaan Trumpin possuun. Oliko hesarin toiminta fiksua tilanteessa, jossa Trump on juuri saapumassa huippukokoukseen Suomeen? Jokainen ymmärtää, että ei ollut. Hesari on siten toiminnallaan liannut Suomen mainetta ja seuraukset jäävät nähtäväksi. Ikäviä seurauksia tästä on tosin myös hesarin levikille, koska aika paljon tilauksia on peruttu perjantain jälkeen.

Jos presidenttinä olisi Urho Kekkonen, hesarin päätoimittaja olisi jo puhelimitse saanut kuulla olevansa onneton tunari.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Ei ollut viisasta eikä epäviisasta. Oli yhdentekevää. Ei vaikuta mihinkään.

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen

Hesarin levikki on käytännössä puolittunut 2000- ja 2010-luvuilla. Tällä menettelyllään hesari vain kiihdyttää levikin alamäkeä. Kymmenen vuoden kuluttua hesaria tuskin on enää olemassakaan tai jos on, niin sen tekeminen on silloin harrastustoimintaa eikä enää bisnestä. Hesarin printtilehden ilmestyminen voi aivan hyvin loppua jo 2020-luvun alussa jolloin Trump on edelleen presidenttinä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #35
Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #35

Yhdysvalloissa ylpeillään sillä, että "kenestä tahansa voi tulla presidentti". Indeed.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Toivotaan että olet oikeassa!
Veikkaan että monet eivät tälläisiä haluaisi lukea lehdestä! Ei vaikka kyse olisi Obama/Simpanssi kuvasta..

Veikkaan että tämä vaikuttaa negatiivisesti lehden suosioon jos ei muuhun.

Käyttäjän pasianttila71 kuva
Pasi Anttila

Luojan kiitos se suomettumisen aika on jo ohi.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Media ja Toimittajat näitä pilakuvia julkaisee ja heidän sananvapauteen kuuluu lynkata, tehdä pilaa, tehtailla hauskoja Meemejä, tuhota ihmisen elämä ja ura lennokkailla jutuillaan.

Mutta kun tehdään nämä käänteisessä muodossa, että kohteeksi joutuukin Toimittaja ja mediatalot, ei se niin kivaa olekkaan enään. "kun se osuu omaan nilkkaan".

Nyt parhaillaan Helsingin käräjäoikeudessa mietitään onko tapahtunut rikos, kun MV-Lehti ja Ylilauta on julkaissut Toimittajat Jessika Arosta ja Rebekka Härkösestä näitä kliffoja kuvia (meemejä). Sillä erolla, ettei heitä sentään ole verrattu sikaan.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

#38

En pitäisi erityisen kliffana toimittajien ja näiden perheiden uhkailua. Sä näet asian tietysti toisin.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Näen niiden titteleiden takana olevan ihmisen, oli se toimittaja, politiikko tai muu.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Viittaatko Charlie Hebdon iskuun, vai johonkin muuhun?

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

On todella hyvä juttu että Mustamaalauksen Vimma saadaan edes käräjillä pysäytettyä; vaikka niljake jänistikin ja pakeni Andorraan, lain pitkä koura tavoitti hänet. Samoin desantti Bäckmanin saaminen käräjille on todella hieno juttu. Kumpikin ylinauta on tuomionsa ansainnut.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Mikäs muu se Muhamed oli kuin aikansa terroristi? Tapatti kaikki erimieliset. Joten oliko kyseessä edes pilapiirros?

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

"Nykyään on olemassa vain yksi ainoa väkivaltaan valmis liike, joka kykenee toimimaan globaalilla tasolla. Se on islamismi. Se on ryhtynyt laajamittaiseen yritykseen: se pyrkii kahmimaan itselleen hengellisen energian maailmanuskonnosta, joka noin 1,3 miljardin uskovan myötä ei ole vain erittäin elävä edelleenkin, vaan lisäksi - jo demografisista syistä - kaikille mantereille laajeneva. Vaikka tämä umma onkin moninkertaisesti jakautunut ja kansallisten ja sosiaalisten konfliktien vuoksi järkkynyt, islamismi-ideologia osoittautuu siinä mielessä ihanteelliseksi välineeksi radikaalien häviäjien mobilisoimiseen, että sen onnistuu sulauttaa yhteen uskonnolliset, poliittiset ja sosiaaliset motiivit."

Hans Magnus Enzensbergerin esseestä "Kauhunkylväjät" (2006, suom. 2013)

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Minusta kuva oli kyllä loukkaava nimenomaan sikoja kohtaan. Siat ovat sentään ihan sympaattisia elukoita.

Arvi Hinkka

Halla-aho ei tainnut kantaaottaa HS-hölmöyden sisältöön vaan ajoitukseen. Julius jotenkin vaan unohti lainata Halla-ahon twiitistä aikamääreet. Sellaiset unohdukset muuttavat lainaamasi tekstin merkitystä.

Oletan H-A:n tarkoittaneen sitä että ennen tällaista Trump-Putin-maailmanrauha-kokoontumista olisi kannanotoissa syytä välttää ylilyöntejä.

Mutta tällastahan se punavihreä myötä- ja vastaanväittäminen taitaa enimmäkseen olla. Kun vääristelee - mutta vain vähän - aina osa kansasta menee (vihreään) lankaan.

Käyttäjän HenrikVlimki kuva
Henrik Välimäki

Tällä käydään sananvapaussotaa Suomen mediaa vastaan samalla kun esim. arvovaltainen New Yorker julkaisee säännöllisesti huomattavasti epäkunnioittavampaa materiaalia ko. herrasta.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Sailas kirjoitti viime kuussa asiaa kyseisestä herrasta:

"Presidentti Donald Trump ilmoitti Yhdysvaltojen irrottautuvan vaivalla aikaansaadusta Pariisin sopimuksesta. Tämä on edesvastuuton päätös. Trump on jatkanut samalla linjalla suunnittelemalla tulleja aurinko­paneelien tuojille. Onneksi monet Yhdysvaltojen osavaltiot ja kaupungit työskentelevät määrätietoisesti kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi.

Euroopassa tilanne on parempi. Päästöt ovat vähentyneet EU-alueella vuoden 1990 jälkeen 22 prosenttia ja Suomessa jokseenkin yhtä paljon."

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Sailas satuili :)
Energiatuotannon päästöt ovat kasvaneet reippaasti. Energian kulutus on kasvanut. Kasvihuonekaasupäästöt on kasvaneet.
Ainoastaan lähinnä fossiilisten varojen kulutus on laskenut muutaman prosentin.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #59

Lähteitä, kiitos. Ihan sun sanomisilla en mene Sailasta satusedäksi leimaamaan. Vaikka minuakin nauratti aikanaan vitsi "ilo ilman Viinasta on Sailasta", on mies sittemmin osoittautunut ihan fiksuksi.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

USA:ssa onkin sananvapaus kun Suomessa vastaavasti jaetaan tuomioita totuuden kertomisesta jos totuus koskee jotain valtiovallan erityssuojelussa olevaa vähemmistöä.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Ei meillä kohta ole yhtään sellaista kun Jehovan todistajatkin joutuvat saman lain alaisiksi kuin muut suomalaiset. Saa nähdä tuleeko niitä enää sen jälkeen turvapaikanhakijoina Suomeen.

Käyttäjän ArtoNurmi kuva
Arto Nurmi

Ei tässä varmasti mitään laitonta ole tapahtunut. Kyse on enemmän hyvistä tavoista ja jonkinlaisesta johdonmukaisuudesta. Mutta Trump esikuntineen ei tästä todennäköisesti välitä vähääkään.

Jos Suomeen olisi tulossa esimerkiksi Iranin ja Israelin johtajat, olisiko moinen pilakuva heistä kiistatta suurimmalta (ja ainakin ennen vakavasti otetulta) lehdeltä tahdikasta?

Kyse on myös kaksoisstandardeista. Kaikennäköistä sensuuria nykyisin harrastetaan. Mihin sarjaan tämä pilakuva mahtuu? Aivan, eittämättä moni ajatteleekin tämän olevan oikeasti lehden virallinen linja joka tiivistetysti tuntuisi käyvän jonkinlaista ideologista sotaa "länsimaista valkoihoista heteromiestä" vastaan.

"Totta toinen puoli" on vanha melko hyvä sanonta.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Jos oli Halla-aho epäjohdonmukainen näkemyksissään, niin sitä on myös omalla tavallaan HS. Lehti tuomitsi profeettaa koskevan pilakuvan, mutta itse vartasi Trumpia sikaan. Väärin ymmärrettyä sananvapautta molemmat kuvaukset.

Lisäksi ne ovat omalla tavallaan vahingollisia. Profeetan kuvasta seurasi ihisuhreja ja yhteiskunnallista levottomuutta. Trumpin sikavertaus voi aiheuttaa Putinin ja Trumpin tapaamisen edellä vahinkoa Suomelle: jos kuva-asetelma sattuu eksymään Trumpin silmiin, se voi aiheuttaa arvaamattoman primitiivireaktion. Eipä voi enää puhua laatulehdestä...

Käyttäjän ElisaCichoracki kuva
Elisa Cichoracki

Auta armias mikä somemyräkkä olisi syntynyt jos Touko Aallon viereen olisi isketty sika hänen pettäessään vaimoaan heti kohta tultuaan valituksi vihreiden puheenjohtajaksi! Tai jos lauantaista pridemarssiin osallistuneiden viereen olisi laitettu kuva apinalaumasta.

Sinunlaisesi hyväksyvät oman ideologian vastaiset törkyheitot ja jopa nauravat ääneen niille, mutta ei omilla tärkeillä arvoilla irvailemista. Julius-hyvä, Sinun tulisi muistaa, että Trump on joillekin tärkeä arvojohtaja siinä kuin joku muu Sinulle.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

No mitä tykkäsit tämän päivän Fingerborgista?

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

"Auta armias mikä somemyräkkä olisi syntynyt jos Touko Aallon viereen olisi isketty sika hänen pettäessään vaimoaan heti kohta tultuaan valituksi vihreiden puheenjohtajaksi! Tai jos lauantaista pridemarssiin osallistuneiden viereen olisi laitettu kuva apinalaumasta."

Touko Aaltoa voi kritisoida mutta puolison halventaminen on kunnianloukkaus.

Apinalaumasta en ole varma että meneekö se miksikään kiihotukseksi kansanryhmää vastaan. Mahdollisesti on laiton. Karikatyyri Pride kulkueesta olisi nähdäkseni laillinen.

Huomioi se, että tässä ei ole kyse mistään ideologiasta vaan lainsäädännöstä.

1. Uskonrauha
2. Kunnianloukkaus
3. Kiihotus kansanryhmää vastaan

Nuo on sananvapauden poikkeukset mitkä löytyy Suomen laista ja se laki on sama ihan kaikille.

"Julius-hyvä, Sinun tulisi muistaa, että Trump on joillekin tärkeä arvojohtaja siinä kuin joku muu Sinulle."

Trump on poliitikko. Sitä saa kritisoida kuten Touko Aaltoa.

Käyttäjän JoukoSiiril kuva
Jouko Siirilä

Elisa C (klo 11.58) totesi Juliukselle kaiken oleellisen. Vaikuttaa siltä, että tuolla vertailulla yllytetään toimitusväen valtapuolueen alaikäistä kannattajajoukkoa kaduille demonstroimaan 16.7. Kuitenkin neuvottelupaikkatiedon tultua julki, molemmat iltapäivälehdet kiirehtivät tekemään teemanumerot tyyliin "kaikki Trump&Putin -neuvottelusta". Ilmeisesti lehtiä halutaan myydä kaikille kaikkea tyyliin.
- Punavihreät lapset yllytetään nyt Hesarin sika-Trump -rinnastuksella kaduille samojen lehtitalojen toimesta ja siitähän saadaan näyttävät pääkuvat mahdollisesti toteutuvan Helsingin tapaamisen uutisointiin. Ajatelkaa nyt: kaksi maailman vaikutusvaltaisinta henkilöä (olivatpa Aalto - Andersson -ketju, punavihreä paradigma Vihreistä Stubb-Pietikäinen -linjan kokoomuslaisiin mitä mieltä tahansa) on tulossa tuomaan huomiota Helsingille ja samalla käyttämään sen hotellikapasiteettia.
- Monia median toimijoita harmittaa ehkä, että turistit menivät sittenkin Venäjän MM-palloiluihin, vaikka medioissa yritettiin nostaa futismatkailuboikottia ja että Trump - eikä kukaan muun - on onnistunut vetämään P-Korean johtajan bunkkeristaan. Vielä puoli vuotta sitten verissäpäin kilpaileva media myi tuotteitaan P-Korean ydinaseuhkalla, maailmanlopun visioilla.
- Nyt kun sekin aina tarvittaessa esiin vedetty kortti on vakavasti uhattuna, niin syyllinen medialle koituvaan haittaan on nimenomaan Trump. Väärin sammutettu, siis väärä mies yhden globaalin uhkatekijän, vai kuinka? Kuka meillä muuten nykyään edustaa oikeaa ja kuka valejournalismia? Jokainen median kuluttaja joutuu ratkaisemaan sen asian tapauskohtaisesti ihan itse. Päätoimittajien manifesti parin vuoden takaa on ihan turhaa sanahelinää tämän hetken katsannossa.

Käyttäjän pasianttila71 kuva
Pasi Anttila

Mitäs sopimuksen kohtaa P-Korean johtaja onkaan noudattanut. Taisi vetää Trumppia nenästä (ei siis kärsästä, sikahan on fiksu eläin). En laittaisi paljon sen kortin varaan.

Sen sijaan on tämä johtaja romuttamassa kv. sääntöihin perustuvaa järjestelmää, joka takaa edes jonkinlaisen ennakoitavuuden tässä maailmassa. Ja tämä jos mikä on pienille maille tärkää, kuten esim. Suomelle. Isot maat kuten Yhdysvallat selviää maailmassa vaikka ei olisikaan Yk:ta, ei Wto:a tai muita kv. järjestöjä.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

No se nyt on kuitenkin selvä, että Trump ei ole mikään presidentti, hörhö, joka puhuu paljon ja koheltaa niin, että omatkin jo kypsyvät.

Mutta se on täysin totta, että kansan valitsema ja täysin sopiva presidentti jenkeille, sinne Trump sopii kuin reikä päähän. :)

Sitä joidenkin suomalaisten kuola valuen ihannointia voi vaan ihmetellä, mies joka vaikeuttaa Suomen taloutta ja aiheuttaa vahinkoa suomalaiselle teollisuudelle, niin sitä sitten ihannoidaan.

Omituista toimintaa varsinkin persuilta, mutta toisaalta omituisia ovat persutkin Hakkaraisineen ja Huhtasaarineen, eli siihen suhteen oikein sopiva idoli.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

"9 § (13.12.2013/879)
Kunnianloukkaus
Joka

1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka

2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,

on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon.

Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.

Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.

Kunnianloukkauksena ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä."

Trumpin vertaaminen sikaan
- voi olla halventamista
- ei liity toimintaan politiikassa
- voi ylittää sen, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä

Joten Trumpin vertaaminen sikaan voi olla kunnianloukkaus, mikä ei nauti sananvapauden suojaa.

Tämä bloggaus yrittää siis lähinnä sotkea asioita, eikä selittää niitä.

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/188900...

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Trump on julkisessa toiminnassaan elinkeinoelämässä kohdellut naisia törkeästi, kerskunut sillä ja itsekin verrannut lihonutta missiä sikaan, joten huolissani olisin jos jonkun mielestä häntä ei saa sikaan verrata. Se on suomenkielinen idiomi törkeästi käyttäytyvälle henkilölle.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Ei se niin mene. Tuossa tilanteessa tulisi periaatteessa molemmalle tuomio (jos lakia on rikottu).

Lyöminen takaisin ei ole yleensä sallittua.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma Vastaus kommenttiin #77

Luitko itse linkkaamasi lain kohdan?

"Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä."

Trump käyttäytyi törkeästi julkisessa toiminnassa elinkeinoelämässä. Törkeästi käyttäytyvää ihmistä sanotaan Suomessa siaksi. Jos Trumpia vertaa sikaan niin silloin arvostellaan satiirin keinoin hänen törkeää käytöstään julkisessa toiminnassa elinkeinoelämässä. Jos tarkastastellaan sitä mitä kaikkea Trump on tehnyt niin varmaan sinäkin pidät hyväksyttävänä kutsua häntä törkeästi käyttäytyväksi henkilöksi.

Vai käyttäytyykö sinun mielestäsi sellainen ihminen törkeästi, joka kehuskelee, että hän voi tarttua naisia suoraan sukuelimistä kiinni ja päästä aina pälkähästä, koska on julkkis?

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #78

Olisi se varmaan ok kirjoittaa tekstissä, että Trump on käytäytynyt sikamaisesti.

Mutta taas, nyt pilkattiin Trumpia ulkonäöllisesti, eikä viitattu käyttäytymiseen.

Pidän tuota HS:n kuvaa kunnianloukkauksena edelleen.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma Vastaus kommenttiin #79

Se oli visuaalista satiiria. Ei sitä ole pakko kirjoittaa auki hitaampia varten. Olet kuitenkin itsekin sitä mieltä, että Trumpia voi verrata sikaan mutta nyt purnaat, että joku lumihiutale saattaa loukkaantua, koska Trump on myös etäisesti sian näköinen.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #87

Keksit selityksiä. Ei mene läpi oikeudessa.

Pelkkää pilkkaahan se oli.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #89

Alkaa kuulostamaan siltä että sian ympäriltä puuttuivat sitä palvovat pikkusiat.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma Vastaus kommenttiin #89

Ei tuota kukaan oikeuteen kehtaisi viedä. Joutuisi naurunalaiseksi.

Ja tuo pilkka on ansaittu omalla julkisella käytöksellä elinkeinoelämässä ja ei se sinunkaan mielestä ylitä sitä mitä voidaan pitää hyväksyttävänä, koska itsekin kuvaat Trumpin käytöstä sikamaiseksi.

Se kyllä ihmetyttää, että miksi Trump = sika on nyt monille yhtäkkiä kauhistus? Harvoin on joku omalla käytöksellään ansainnut tuon vertauksen niin osuvasti.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #93

"Harvoin on joku omalla käytöksellään ansainnut tuon vertauksen niin osuvasti."

Kuvasta ei käynyt ilmi, että siinä olisi otettu kantaa Trumpin käytökseen. Tarvitaan erityistä ajatustenlukua, jos siinä haluaa sellaista nähdä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #106

Konseptiin kuuluu että ulkonäköä vertaillaan. Koska Trumpia käytössyistä halutaan ja voidaan verrata sikaan oli valittu kuvakulma joka oli hieman epäedullinen nimenomaan sikasuuntaan.

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen Vastaus kommenttiin #106

#106: "Kuvasta ei käynyt ilmi, että siinä olisi otettu kantaa Trumpin käytökseen. Tarvitaan erityistä ajatustenlukua, jos siinä haluaa sellaista nähdä."

-> Juuri näin. Kyseessä oli vain osoitus Helsingin Sanomien linjasta, joka on tunnetusti Trump-vastainen. Ei siinä mitään, lehti saa valita linjansa, mutta sitten ei kannattaisi samaan aikaan teeskennellä olevansa riippumaton uutisväline.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

16.7.2018 kaikki asiasta todella kiinnostuneet voivat olla Helsingissä ja yrittää aivan henkilökohtaisesti havannoida, onko HS:n käsitys presidentti Trumpin ulkonäöstä osunut oikeaan vai onko lehti toiminut sikamaisesti.

Käyttäjän jariekilpinen kuva
Jari Kilpinen

Ensinnäkin Muhamed pilakuvassa oli tarkoitus vain rinnastaa että islamin varjolla tehdään terroritekoja.

Sika ja Trump 2 marjaa
Minä nyt en nää yhtäläisyyttä. Presidentin vertaaminen sikaa on mielestäni halveksuttavaa.
Jos ja kun koululaista haukutaan siaksi, niin se on koulukiusaamista.
Minusta HS sortui koulukiusaamiseen

Kun suurvallan johtaja on tulossa maahan, niin en nyt näe tarpeen tällaista kuvaa levittää.

Myös Putin sai aikoinaan samanlaista kohtelua kun verrattiin Klonkkuun samaisessa lehdessä.

Vitsailla voi mutta tässä on hyvän maun rajat ylitetty. Missä on ihmisyys ja arvopohja?

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Sanoisitko sinä, että henkilö joka sanoo tarttuvansa naisia suoraan sukuelimistä ja pääsevänsä pälkähästä, koska on julkkis, käyttäytyy törkeästi? Suomessa törkeästi käyttäytyvää ihmistä verrataan sikaan. Veikkaan, että jos koululainen käyttäytyisi kuin Trump niin sinäkin sanoisit, että onpa sikamaista käytöstä.

"Vitsailla voi mutta tässä on hyvän maun rajat ylitetty. Missä on ihmisyys ja arvopohja?"

Miten katsot Trumpin käytöksen sopivan hyvän maun, ihmisyyden ja arvopohjan sisään? Hänen käytöstään on vaikea kritisoida ja pysyä silti hyvän maun rajoissa.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

"Ensinnäkin Muhamed pilakuvassa oli tarkoitus vain rinnastaa että islamin varjolla tehdään terroritekoja."

Mutta minusta siinä rikottiin uskonrauhaa.

"Presidentin vertaaminen sikaa on mielestäni halveksuttavaa."

Kunnianloukkaus pykälissä oli poikkeusta että poliitikkoon ei samalla tavalla päde.

Ei siinä siis välttämättä lakia rikottu mutta ihan älytöntä tuo on. Sillä ei saavuteta yhtään mitään ja antaa mielestäni suomalaisista huonon kuvan.

En nyt sanoisi fanittavani Trumppia mutta siitä miten hommat edennyt Pohjois-Korean kanssa, varmaan voi saada Nobelin rauhanpalkinnon ihan aiheesta.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

"En nyt sanoisi fanittavani Trumppia mutta siitä miten hommat edennyt Pohjois-Korean kanssa, varmaan voi saada Nobelin rauhanpalkinnon ihan aiheesta."

Kaikkia varmaan kiinnostaisi kuulla, että miten ne ovat edenneet. Iso oli show mutta mitä on konkreettisesti tapahtunut?

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen

#96: Jussin moraalikompassi siellä taas uhkaavasti tärisee ja soijaa on jo roiskunut tietokoneen näppikselle. Voi voi sentään, miten huonosti tässä taas kävi. Ota nyt edes se pipo pois päästä niin ei tule hiki. Nyt on kesä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Luulin että tarkoitit Jussi Halla-ahoa.

Käyttäjän IlkkaJanhunen kuva
Ilkka Janhunen Vastaus kommenttiin #102

#102: Luulo ei ole tiedon väärti.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #103

Se vaan sopi tilanteeseen. Et itse tullut ajatelleeksi?
Halla-ahon Jussiltahan tässä soijat lensi näppikselle. Sehän on koko keskustelumme lähtökohta.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Asiallinen keskusteluyhteys esimerkiksi. Siitä ne sotakirveiden hautaamiset alkaa.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Asiallinen keskusteluyhteys oli olemassa ennen Trumpia jo useampaan otteeseen. Paljon parempia sopimuksiakin saatiin aikaan. Vaikea nähdä, että mitä nyt on tehty niin paljon enemmän, että Nobelin ansaitsee.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Halla-aho oli siinä(kin) väärässä, että hän väitti Suomen olevan ainutlaatuinen tällaisten kuvien julkaisija. Lienee totta, ettei sellaista Pohjois-Koreassa kyllä ole tehty, koska siellä ei vallitse taiteellista vapautta. Mutta koko muu maailma on tulvillaan sika-Trumpin erilaisia hahmoja erilaisissa julkaisuissa.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Olen Trumpin kannattaja. Jos Hesarin Trump-sika olisi tehty yhtä hyvin ja hauskasti kuin aikoinaan Obama-apinat, niin olisin varmasti nauranut. Nyt Hesarin ala-arvoinen sikakuva aiheutti vain myötähäpeää.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Googleen hakusanat pig ja trump, niin silloin löytyy ihan hauskoja sikatrumppeja niille jotka osaavat arvostaa korkeatasoisia pilakuvia.

Käyttäjän PasiRipari kuva
Pasi Ripari

14 suosittelijaa blogistin väärälle johtopäätökselle on huolestuttavaa. Vaikuttaa siltä, että kunhan otsikko on mieleen niin suositus napsahtaa, oli kommenteissa sanottu asiasta mitä hyvänsä.

Toistan edelleen ristiriidan: Halla-aho puolusti vapautta julkaista. Hän ei puolustanut vapautta julkaisun kritisoimisesta. Halla-aho kritisoi hesarin julkaisua.

Missä on blogistin peräämä epäjohdonmukaisuus?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Missä blogisti peräsi epäjohdonmukaisuutta. Miksi kukaan lähtisi peräämään sellaista?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Hän ei puolustanut vapautta julkaisun kritisoimisesta. Halla-aho kritisoi hesarin julkaisua."

Tuohan se vasta on epäjohdonmukaisuuden huippu!

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Se on huipputeologiaa. Tulevassa kansalliskristillisessä valtiossa markkoineen ja Puolueineen kaikki opiskelevat sitä koulussa.

Käyttäjän PasiRipari kuva
Pasi Ripari

Tässä on nyt joku perustavanlaatuinen aukko jomman kumman puolen ymmärryksessä. Oman käsitykseni olen avannut, joten jään odottamaan josko vastapuolta kiinnostaa myös vääntää rautalangasta. Muuten tähän ei tule selkoa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #122

Missäs niitä julkaisuja kritisoidaan jos ei julkaisuissa. Itse olet sotkeentunut teologistyyppiseen nonsesargumentointiin.

Toimituksen poiminnat