Julius Lehtinen

Vaalivaikuttamisen anatomia

Kevään korvilla on vaalien myötä jälleen pyörähtänyt käyntiin keskustelu vaaleihin vaikuttamisesta, sen muodoista, perusteista ja haluttavuudesta. Aihe murtautui voimalla julkiseen keskusteluun Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaalien jälkimainingeissa.

Keskustelun taso aiheesta on kuitenkin valitettavasti juuttunut sormenosoitteluun eri suuntiin kuppikunnasta riippuen. Syytetään Venäjää, populisteja, marxisteja, suvakkeja, mediaa ja ties mitä. "Oman ryhmän" toiminnassa ei tokikaan nähdä vikaa, vaikka muiden politiikkaan olisi vaikutettu laajemmin eri puolilla jo kauan.

Ylipäätänsä aiheesta edelleen aktiivisena kytevä keskustelu kuitenkin osoittaa, että aiheesta löytyy keskusteltavaa. Että se on pinnalla ja jokin aiheeseen liittyvä muutos on luonut ongelman, jota ei ennen ollut olemassa, sitä ei havaittu tai siitä ei keskusteltu.

Miksi vaalivaikuttamisesta puhutaan niin paljon?
Koko debaakkeli demokraattisiin prosesseihin vaikuttamisen kiistelystä pohjaa nähdäkseni siihen, että klassinen ihanne yhdestä kansasta tekemässä itseään koskevia suvereeneja päätöksiä muiden vaikuttamatta on nykymaailmassa auttamatta mahdotonta. Ateenasta 1800-luvulle laskettiin torilla käsiä tai äänestettiin suhteellisen paikallisissa vaaleissa, ja maksimissaan oli kansallisia lehtiä kansallisista asioista keskustelemiseen kansallisesti. Maiden saati kansalaisten välinen vuorovaikutus oli nollassa nykypäivään verrattuna: Vladimir ja Liu eivät omanneet Jackin ja Mohammedin kanssa samaa julkista tilaa, julkisuutta. Yhdysvaltojen asioista päättivät yhdysvaltalaiset käytännössä kokonaan yhdysvaltalaisen kansallisen keskustelun pohjalta.

Nykypäivänä taas ei yksinkertaisesti ole mahdollista keskustella kansallisista aiheista kansallisesti ilman, että siihen tulee mukaan äänenpainoja kansallisten tahojen ulkopuolelta. Valtiot vaikuttavat toisiinsa diplomaattisesti ja median kautta viimeistään sosiaalisen median välityksellä, prioriteetit ja painopisteet suodattuvat muiden maiden keskusteluun aiempaa selkeämmin. Kansalaiset ja mediat viestivät uuden tekniikan avulla läpi valtiorajojen täysin vapaasti. On siis olemassa globaali(mpi) julkisuus, verkostoituneisuus on kasvanut eikä ole enää puhtaan neitseellistä kansallista julkisuutta vailla muualta tullutta vaikutusta.

Tällöin se klassinen ihanne yhden kansan päätäntävallasta omiin asioihin ilman muualta tulevaa vaikutusta ei tietenkään toimi. Yhdysvaltojen asioista päättävien yhdysvaltalaisten julkisessa keskustelussa muodostuvaan päätösprosessiin vaikuttaa nyt myös saksalainen somekommentoija, qatarilainen TV-yhtiö ja venäläinen poliitikko.

Ongelmasta ratkaisuun
Kun aiempi ihanne ei enää ole mahdollinen, olisi keskusteltava siitä miten uudessa tilanteessa tähän tulisi suhtautua. Voisin kuvitella, että suhtautuminen esimerkiksi Al-Jazeeran "äänestä RKP:tä" -kampanjaan ja Mikko Mallikkaan näkyvyyttä saaneisiin mielipiteisiin somessa eroaa valtavasti. Vaalivaikuttamista on erilaista. Siispä kysymyksenä on rajanveto liittyen juurikin siihen alkuperäiseen klassiseen ihanteeseen demokratiasta.

Kukaan tuskin realistisesti tahtoo kieltää Susania kirjoittamasta sosiaaliseen mediaan tai The Economistiin asioita, jotka nähdään Suomessa ja siten vaikuttavat kansalliseen keskusteluun. Huomattavasti useampi suhtautuu kielteisesti vaikkapa taannoiseen Neuvostoliiton painostukseen suomettumisen aikana: keskusteluun ja politiikkaan vaikutettiin rankasti, sitä haluttiin ohjata tiettyyn suuntaan.

Siispä kysymys: mihin raja ja miksi? Halutaanko vanhaa ideaalia pyrkiä säilyttämään ja millä tasolla? Miten? Onko hyväksyttävää, että Russia Today propagoi valtion narratiivia tänne omat intressit mielessään? Entä se että Jevgeni kirjoittelee Suomen asioista Suomen julkisessa keskustelussa? Mikä on legitiimi mielipide, mikä ulkovaltojen prioriteettien ajamista? Kuka sen päättää?


En ole nähnyt oikeastaan kenenkään systemaattisesti pohtivan demokraattisen vaikuttamisen perusteita modernissa maailmassa. On vain syytetty eri tahoja epäasiallisesta vaalivaikuttamisesta vailla sen kummempaa pohdintaa siitä, mikä on epäasiallista vaikuttamista nykyaikana, ja miksi. Ja edelleen, miten pitäisi toimia, jos ylipäätään tahdotaan toimia.

Matka on pitkä, mutta ensimmäinen askel lienee onnistua keskustelemaan demokraattisen vaikuttamisen periaatteista nykypäivänä. Tarvitaan teoria, ennen kuin sitä voidaan soveltaa löydettäviin syyllisiin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän EeroKilpinen kuva
Eero Kilpinen

Nykyään väärien ajatusten vastustaminen liittyy pääsääntöisesti oman kuplan tai ryhmän sisäiseen koheesioon. Jos edustaa hyvin, saa kehuja. Toisaalta jos poikkeaa kirjoittamattomista säännöistä, saa huutia. Julkiset kannanotot toimivat siis myös oman kuplan aateveljien tukemisena ja puhuja saa joko kannustavaa vahvistusta tai sanktioita omalta viiteryhmältään. Siksi julkinen keskustelu on usein huono alusta todelliselle dialogille vaan soveltuu paremmin kaunopuheiseen debatointiin, joka revittelee kärjistyksillä, provosoi vastapuolta ja käy ulkoaopeteltun checkkilistan kohta kohdalta läpi oman agendansa kohottamiseksi. Vapaissa demokratioissa meidän täytyy vain sietää erilaisia näkökantoja. Vähitellen tosin ajaudumme vaarallisille urille, jossa väärien ajatusten ilmaisijat sysätään pois harhaoppisina. Vielä elämme onneksi aikaa, jona voimme ottaa kantaa, vaikka näitä ääniä yritetään jo vaimentaa eri keinoin.

Toimituksen poiminnat